Konfliktienratkaisukurssi: työkaluja ja tukea kouluihin
Kouluyhteisöjen sisäiset erimielisyydet, riidat ja erilaiset selkkaukset vaikuttavat monin tavoin sekä opiskelijoiden että koulun henkilökunnan elämään. Ristiriitatilanteet vaikuttavat negatiivisesti koulun ilmapiiriin heikentäen opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteisöllisyyttä sekä turvallisuudentunnetta. Ikävät välikohtaukset voivat merkittävästi lisätä niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden kokemaa stressiä, heikentää työ- ja opiskelumotivaatiota sekä johtaa pahimmillaan koulupelkoon ja opiskelun keskeytymiseen tai työuupumukseen. Riitojen, erimielisyyksien ja jopa väkivaltatilanteiden selvittäminen ja niiden ennaltaehkäisy hallitusti ja turvallisesti luo kouluyhteisöön turvallisuutta, yhteishenkeä ja hyvinvointia.
Eiran aikuislukion peruskoulun opinto-ohjaaja Hanna Lämsä kävi hakemassa lisäoppia, työkaluja ja toimivia käytännön strategioita Susan Gaglianon kehittämän koulujen henkilökunnalle suunnatun konfliktienhallinnan kurssilta. Kurssilla harjoiteltiin erilaisia sovitteluun ja kommunikointiin liittyviä strategioita ongelmien ratkaisemiseksi sekä tarkasteltiin konfliktitilanteiden esille tuomia mahdollisuuksia kehittää kouluyhteisössä sosiaalista tietoisuutta, tunne-elämän säätelytaitoja, johtamistaitoja, yhteisöllisyyden rakentamista ja parempaa itseilmaisua.
Hanna koki hyödylliseksi muun muassa NVC:n eli Nonviolent Communicationin (suom. Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus) perusperiaatteiden opiskelun sekä konfliktitilanteiden läpikäynnin draaman keinoin. Osallistujia oli kahdeksan, yhteensä viidestä eri maasta. Hanna koki keskustelut muiden osallistujien kanssa oivaltaviksi ja vertaistuellisiksi.
Kurssi pidettiin Firenzessä ja se sisälsi kuusi tiivistä opiskelupäivää. Kurssin päätteeksi lähdettiin viinitilaretkelle, jossa Hannan mukaan ei tarvinnut hyödyntää juuri opittuja taitoja.
Tutustu: Conflict Management for School Staff